Taivaallinen lataus
Ja tämä on minun liittoni heidän kanssansa, sanoo JHVH (Herra): minun Henkeni, joka on sinun päälläsi, ja minun sanani, jonka minä suuhusi panen, eivät väisty sinun suustasi, eivät lastesi suusta eivätkä lastesi lasten suusta, sanoo JHVH (Herra), nyt ja iankaikkisesti. Jes. 59:21
Vuonna 2009, juuri päätettyäni Shmita-Sapatti-vuoden, Pyhä Henki antoi minulle sen, mistä oli määrä tulla tämän Palvelutyön tärkein pilari – GRM-Raamattukoulun.
Kun aloitin videoiden nauhoittamisen, tarkoitukseni ei ollut tehdä raamattukoulua! Ajatukseni oli nauhoittaa TV-ohjelmasarja nimeltä Herätyshuuto. Mutta Kaikkivaltias halusi jotain muuta. Hänen tahtonsa tapahtui, kun Pyhä Henki alkoi virrata kauttani päivä toisensa jälkeen – tuotimme noin 8 TV-ohjelmaa päivässä, yhteensä 80 ohjelmaa.
Tämän hengellisen äidin antama lupaus
Zurichin lentokentällä vuonna 1997 tein lupauksen Israelin Jumalan edessä: En enää koskaan palvele ihmisiä profeetallisten Pyhän Hengen lahjojen kautta varustamatta heitä niin, että he voivat seistä lujina Korvausteologian Hirviötä vastaan! Sydämeni murtui nähdessäni suuresti rakastamieni hengellisten poikieni ja tyttärieni Sveitsissä musertuvan painostuksen alle, jota aloin myöhemmin kutsua nimellä
Sveitsiläinen inkvisitio
Siinä oli kaikki Espanjan katolisen inkvisition merkit, jolloin Auto de Fe (1400-luvulta 1800-luvulle käytössä ollut liikkuva inkvisition tuomioistuin) vainosi vääräuskoisia ja erityisesti ”judaisteja”. He olivat pääasiassa käännytettyjä juutalaisia, mutta heihin saattoi kuulua myös pakanoita, jotka uskalsivat noudattaa Tooraa, pitää sapatin, raamatulliset juhlat tai noudattivat aterialakeja.
Sveitsiläisen inkvisition tapauksessa 1990 –luvulla meitä vainonneet pastorit ja johtajat eivät käyttäneet fyysistä kidutusta kuten Espanjan inkvisitiossa, mutta he käyttivät samaa pelottelutaktiikkaa uhkaillessaan ihmisiä istuttaen heihin pelkoa.
Näin, miten mitä ihanimmat Tooran ja Hengen vapaudessa ja läheisessä Juutalaisen Messiaan tuntemisessa vaeltavat opetuslapseni joutuivat hyökkäyksen kohteeksi. Heidät kaikki teurastettiin hengellisesti yksi kerrallaan. Muutamat heistä eivät koskaan toipuneet! Tämän 1990-luvulla tapahtuneen rikoksen toteuttajina toimivat Sveitsin edellisen uudistusliikkeen evankelis-karismaattiset johtajat.
He eivät tienneet, että heidän teologioissaan oli sama henki kuin Konstantinuksella, kun hän perusti Nikean kirkolliskokouksen – he eivät ymmärtäneet olevansa kuin napanuoralla kiinni katolisessa kirkossa kaiken perimänsä auringonpalvonnan, joulun ja pakanallisen pääsiäisen kautta. Tämän kaiken mukana tulee syvä epäluulo ja viha Tooraa ja kaikkea juutalaisuutta kohtaan. Nuo johtajat luulivat tekevänsä palveluksen Jumalalle ”pelastamalla” näitä ”herkkäuskoisia” uskovia joutumasta ”lain alle”, koska heidät oli ennalleen asetettu Uskon Juutalaisille Juurille, missä ensimmäisen vuosisadan opetuslapset olivat!
Mutta innossaan ja ylpeydessään, tietoa vailla, nämä pastorit tappoivat hengellisesti monia ja käänsivät Sveitsin Herätyksen Kelloa taaksepäin yli 20 vuodella. He nostivat kätensä meitä vastaan sulkiessaan Sveitsin ovet meiltä ja edustamaltamme Juutalaiselta Messiaalta.
Niinpä Zurichin lentokentällä vuonna 1997 tein tuon lupauksen Israelin Jumalalle: En enää koskaan palvele Profeetallisten Pyhän Hengen lahjojen kautta varustamatta ihmisiä vastustamaan lujasti tätä korvausteologian Hirviötä!
GRM- Raamattukoulu on Vastaus!
Maailmanlaajuinen (Global) Herätys (Revival) MAP (Messiaaninen, Apostolinen, Profeetallinen) Raamattukoulu (79 opetusta) syntyi Eilatissa, Israelissa 10 päivässä (sapatin lepo välissä) vuoden 2009 tammikuussa.
Yksi vapaaehtoisista, joka tuli avustamaan minua nauhoitusprojektissa, kysyi minulta käytännöllisen kysymyksen: ”Piispa, voisimmeko nähdä saarnamuistiinpanosi voidaksemme ajoittaa ohjelmat oikein?”
Vastasin hänelle: ”Näetkö tuon pienen huoneen tuossa sivussa (Eilatin Rukoustornissa)? Menen episodien välissä sinne korjaamaan meikkiäni ja vaihtamaan vaatteeni – ja ennen kaikkea polvistun ja odotan ABBAN antavan minulle sen, minkä hän haluaa minun puhuvan. Ei ole mitään saarnamuistiinpanoja!”
Avustajani Malkan mielessä kävi monta ajatusta, joita hän ei sanonut ääneen. Hän mietti, miten monia korjauksia jokaiseen ohjelmaan täytyisi tehdä ja kuinka monta kertaa pysäyttää, jotta ajoitus istuisi TV-aseman vaatimaan 28.30 minuuttiin. Hänen johtopäätöksensä oli: ”tästä tulee kaksi hyvin pitkää kuukautta!”
Kaksi viikkoa myöhemmin Malkan elämä oli muuttunut hänen kuunneltuaan ja nauhoitettuaan opetukset. Ei edes yhtä ohjelmaa tarvinnut tehdä uudestaan! Jokainen taivaasta saatu opetus kesti tarkalleen 28.30 minuuttia ja normaalin TV-ohjelmasarjan sijaan täydellisen hienosti tehty Raamattukoulu oli saatu Taivaasta!
Tämä profetoitiin 1990-luvulla!
Noin 12 vuotta ennen tämän Taivaasta saadun GRM-Raamattukoulun syntyä, vähän sen jälkeen kun olin tehnyt lupaukseni Sveitsin lentokentällä, tunnettu profeetta profetoi minulle: ”Näen, että sinulla tulee olemaan raamattukoulu matkalaukussa, ja siinä on monien maiden postimerkkejä, koska sitä tullaan lähettämään kaikkialle maailmaan!”
Olin hämmästynyt: Kuinka raamattukoulu voitaisi laittaa pieneen matkalaukkuun? Kuinka painava siitä tuleekaan! Silloin, 90-luvulla, oli hädin tuskin CD-levyjä!
Mutta 12 vuotta myöhemmin DVD :istä oli tullut yleisiä. Eräänä päivänä tiimini pakkasi GRM-Raamattukoulu DVD-sarjaa koteloon, joka näytti pieneltä matkalaukulta! Silloin minulle valkeni: ”Raamattukoulu matkalaukussa” oli syntynyt profetian mukaan! Ja sitä lähettiin kaikkialle maailmaan, kuten tämä profeetta oli sanonut – tietämättä silloin mitään mistään DVD -levyistä.
Ymmärsin myös, että JHVH (Jumala) oli kuullut lupaukseni Zurichin lentokentällä ja antanut minulle Työkalun estämään enempää korvausteologiasta johtuvaa verenvuodatusta – hengellistä tai fyysistä! Yksikään opetuslapsistani ei enää joutuisi korvausteologiaa ja babylonialaista kristillisyyttä täynnä olevien, hyvää tarkoittavien ihmisten tai johtajien uhriksi.
Nyt jokainen voitaisiin vapauttaa, parantaa ja ennalleen asettaa, varustaa elämään ja saarnaamaan Siionissa tehtyä Evankeliumia ensimmäisen vuosisadan juutalaisten opetuslasten lailla. He tulevat olemaan täynnä totuutta, voitelua, kuuliaisuutta, pyhyyttä, uhrautuvaa rakkautta ja auktoriteettia merkkien, tunnustekojen ja ihmeiden seuratessa.
Lopunajan uskovien uusi sukupolvi syntyisi vapaana kaikista uskonnollisista teologioista, jotka ovat tuoneet kuolemaa vuosisatojen ajan!
21. vuosisata niin kuin ensimmäinen Vuosisata!
Lopultakin täysin erilainen koulu; todellinen koulu taivaasta oli syntynyt!